Kuva: Lentomestari Aimo "Waffe" Vahvelainen
(HLeLv 24) Messerchmitt BF 109 G -koneensa
edessä Lappeenrannassa kesällä 1944.
 
KARJALAN IlMAILUMUSEO
Lentokentäntie 37, 53600 Lappeenranta

Ilmailumuseota ylläpitää ja hoitaa:
Kaakkois-Suomen
Ilmailumuseoyhdistys ry

Katso museon aukioloajat yhteystiedot sivulta

Perusnäyttelyssä
Lentokoneet: Saab Draken, MiG 21Bis,
MiG 21F, Folland Gnat, Saab Safir,
Nieuport 11/17, Purjekone Harakka,
Helikopteri Mi 8.
Fouga Magisterin ja Mi-4 rungot.

Lentomoottoreita tähtimoottorista
suihkumoottoreihin.
Sodanaikaista lentohistoriaa:
Lentokonehylkyjä ja os.Kuhlmey
Immolassa-44

Pienoismalleja ja dioramoja

Lentomestari Aimo "Waffe" Vahvelainen

Waffe_90_v.Lentomestari Aimo Elias "Waffe" Vahvelainen syntyi Ruokolahdella 1.6.1920. Hän oli vasta 18-vuotias tullessaan hyväksytyksi 1938 - 40 Kauhavan Ilmasotakoulussa järjestetylle reservinaliupseeriohjaajakurssille numero 5.
Seuraavan vuoden marraskuun viimeisenä päivänä alkoi talvisota, ja Alikersantti Vahvelainen joutui hävittäjälentolaivue 24 nuoren ohjaajajoukonmukana heti tositoimiin Neuvostoliiton suunnattomia ilma-armadoita vastaan.

Ltm. Vahvelainen palveli talvisodan aikana Fokker D.XXI -hävittäjäohjaajana Ritarilentueeksikin kutsutussa HävLeLv  24 sekä laivueessa 28, joiden tukikohdat sijaitsivat Ruokolahdella, Lemillä ja Turussa. Välirauhan aijan hän palveli HävLeLv 28:ssa.

Jatkosotaan

"Waffe" tai "Vahve" nimen Aimo sai jo talvisodan aikoihin. Nimitys oli tietysti väännös sukunimestä ja sillä oli ymmärrettävästi myös eräänlainen yhteys Luftwaffeen, jonka kanssa Suomen Ilmavoimat olivat etenkin jatkosodan aikana paljon tekemisissä.

Aimo_Vahvelainen_198540b


Jatkosodan sytyttyä, Vahvelainen ylennettiin ylikersantiksi. Hän osallistui taisteluihin Lentolaivue 24 riveissä, jonka kalustona olivat ensin amerikkalaiset laivastohävittäjät Brewster B 239, ja myöhemmin saksalaiset Messerschmitt Bf 109 -koneet. Tuona aikana hän saavutti yhteensä 2 virallisiksi hyväksyttyä ilmavoittoa.

Aimo_Vahvelainen_198486bErilaisissa yhteyksissä mainitaan Vahvelaisen saldo kuitenkin paljon tuota virallista listausta suuremmaksi. Tosiasia nimittäin on, että "Waffe" oli siipiohjaajana mukana tuhoamassa huomattavasti suurempaa konemäärää kuin mistä virallinen tilasto kertoo, monet yhteisistä pudotuksista vain merkittiin yksinomaan partiota vetäneen ohjaajan tiliin.

Eräs asiaan vaikuttanut tekijä lienee sekin, ettei Waffe koskaan pyrkinyt korostamaan omia ansioitaan, vaan mieluummin yhteisiä aikaansaannoksia. Hänen mottonaan olikin: "alas vaan kaikki ryssät, eikä sillä väliä kenen piikkiin ne menee, pääasia että mettä ryskyy".

Aimo Vahvelaisen viralliset ilmavoitot jakautuvat seuraavasti:

6.9.1941    Aunus 1/2 SB2 (BW-374)
19.4.1943  Kronstadt 1/2 Pe2 (BW...)
26.6.1944 Tali 1 Jak-9 (MT...)

Sotalentäjän arkea

Vahvelainen kertoilee miten mutkattomasti tehtävänjako taistelutilanteessa, tai ennen sitä tapahtui:
- Räkänä taivaalle! - huutaa lentueen päällikkö, omalle koneelle juostessaan.
- Lennä mun siivellä!
Siinä oli partionjohtajan siipimiehelleen antama käsky kaikessa karuudessaan.
Muuta ei tarvittu. Jokainen osasi hommansa ja kaveriin luotettiin kuin seinään".

- Ryssien pommareiden taka-ampujia ei sopinut vähätellä. Kerrankin nakuttelimme kaverini kanssa kaikessa rauhassa konekivääreillämme ryssän pommaria kun sen pommilasti yhtä äkkiä räjähti. Olin niin lähellä etten ehtinyt väistää, vaan kaahasin suoraa päätä tulipalloon. Siipimieheni sai vetäistyä väistön, mutta ehti ennen sitä nähdä kohtaloni. Tukikohtaan palattuaan hän kertoi murheellisin mielin että "Kersu" jäi.
Mutta olipa hämmästys suuri ja ilo katossa, kun tovin kuluttua alkoi taivaalta kuulua tähtimoottorin miehekästä murinaa, yksinäisen Fokkerin sorvatessa laskua jäälle. Kone ja ohjaaja palasivat ilman minkäänlaista naarmua.

Aimo Vahvelainen muistaa edelleen kuin eilisen päivän sodan kiivaimmat taistelut. Hän jatkaa:
- 1940 alussa laivueemme HävLeLv 24 oli sijoitettu Ruokolahdella sijaitsevaan jäätukikohtaan. Kalustonamme olivat jo hiljalleen vanhentuvat Fokker D21 koneet.
Samassa tuli ilmahälytys ja nousimme kaverini kanssa salamana taivaalle.

107_BWn_keulalla_Mikkelissa.netti

Meitä kahta suomalaista vastaan purjehti täysin moitteettomassa paraatikiilassa 12 venäläiskonetta. Ilmataistelu rävähti käyntiin välittömästi.
Partiokaveri ammuttiin alas miltei heti taistelun alettua. Minulta puolestaan ammuttiin Fokkerini vasemmasta siivestä kansallisuusmerkki riekaleiksi, mutta kone pysyi vielä jotenkuten ilmassa.

Taistelu päättyi kuitenkin omalta kannaltani onnellisesti, sain kuin sainkin keploteltua toosani takaisin jäälle aurattuun tukikohtaamme, ja sitten jatkoin taistelua toisella koneella.

07_Vahve_Mt_ssa.netti- Kesäkriisin aikaan 1944 lensimme isommalla Mersu-porukalla n. 10 - 14 konetta yhdessä Taipalsaarelta nousseiden HävLeLv 34 Mersujen kanssa kohti Viipuria.
Siellä edessämme alkoi näkyä, kuin surviasparvi olisi ollut ilmassa, pieniä pisteitä ja niitä oli kymmeniä, satoja, lukemattomia, niin täynnä ilma oli viholliskoneita.

Ajoimme sitä kohti äänettömyyden vallitessa koska oli käsketty radiohiljaisuus.
Kaikki ajattelivat varmasti samaa - tuonneko on mentävä?
Äkkiä hiljaisuuden rikkoi Mikko Pasilan ääni radiossa - Ällös pelkää joukko pieni!
Se laukaisi jotenkin tunnelman ja sinne mentiin. Sitten alkoi mylläkkä...

Sattumalla on usein ratkaiseva merkitys lentäjän elämässä

- Olin talvisodan aikaan, tammikuun 30.1940, lähtemässä viemään Fokker -konetta huoltoon Lappeenrantaan. Sää oli lähes lentokelvoton. Laskuvarjokin oli jo selässäni kun kuulin takaa Luutnantti Vuorelan äänen: älkää Vahvelainen menkö, minä menen itse.
Joppe Karhunen kertoo tapauksesta kirjassaan Rirarilentue: ..."Tammikuun 30. p:nä iltapäivällä alkoi muodostua sumua paikoitellen miltei puiden latvojen tasolle laskeutuen. Joutsenoon sumu tuli niin nopeasti, että kersantti Heiramo, jonka tehtävänä oli viedä FR-kone Lappeenrantaan laivueen huoltoryhmän käsiteltäväksi, oli vähällä ajaa tukikohdan vieressä olevaan metsikköön. Hän pääsi kuitenkin kunnialla perille ja ilmoitti puhelimella sumun olevan yhä tihenemässä. Asiasta ilmoitettiin heti Ruokolahdella olevalle osasto Vuorelalle, mutta liian myöhään. Luutnantti Jaakko Vuorela oli hänkin lähtenyt viemään konettan huoltoon Lappeenrantaan. Kun hänen ei nähty ylittävän Joutsenoa, minkä kautta reitti kulki, tulimme levottomiksi. Monien tiedustelujen jälkeen saimme selville, että Vuorela oli eksynyt reitiltä Saimaalle, laskeutunut alas ja kysynyt olinpaikkaansa. Sen jälkeen hän oli noussut ilmaan, mutta pyrkinyt heti laskeutumaan sumun vuoksi. Laskeutuessa kone oli syöksynyt metsän puihin. Laivueemme oli yhtä tulisieluista hävittäjälentäjää vailla..." 
Joskus ihmisen elämä on niin pienestä kiinni...

Talvisodan syttyessä oli Fokker D21 -koneet juuri otettu käyttöön.
- Ensimmäisiä kertoja kun mentiin niitä katsomaan pistivät vanhemmat ohjaajat meidät hitoille, ettei sotketa koneita. Tyypit näistä kuitenkin pian saatiin, eikä kestänyt kauan kun niitä tarvittiinkin jo tositoimiin.

- Kaikkien oli vahittava tarkkaan, ettei telonut itseään. Turhia vahinkoja sattui toisinaan. Melkein jokaista ohjaajaa vaivasi sellainen lastentauti, että tehtiin paljon turhia ja vaarallisiakin temppuja. Monen osalta sellainen "näyttäminen" jäikin sitten viimeiseksi.

Sota opetti

Rintamalaivueeseen siirtyessään oli nuorella kersantti Vahvelaisella takanaan 123 lentotuntia. Tehokasta ilmataistelutaktiikan opiskeluaikaa ei silloin juuri suotu, vasta sota opetti ja teki pojista miehiä. Toiset oppivat, heillä oli onni myötä ja he palasivat, toiset eivät - tarinoi nyt jo 90 vuoden ikään ehtinyt hävittäjäveteraani.

Lentomestari Aimo "Waffe" Vahvelainen on säilyttänyt kovista kokemuksistaan, ja korkeasta iästään huolimatta edelleen hurtin lentäjähuumorin. Hän on niitä harvoja ohjaajia, jotka selvisivät molemmista sodista lähes naarmuitta.

08_Vahve_LPR_ssa_MT_miehistoineen.B.netti

"Waffe" ottaa myös edelleen aktiivisesti osaa Karjalan Ilmailumuseon toimintaan, ja on yksi sen perustajajäsenistä.

Lisää Ltm. Vahvelaisen tekemisistä voit lukea mm. Joppe Karhusen kirjasta: "RITARILENTUE", Eino Luukkasen kirjasta: "HÄVITTÄJÄLENTÄJÄNÄ KAHDESSA SODASSA", sekä Jukka Piipposen kirjasta "HYÖKKÄYS AURINGOSTA" Ritari Eino Luukkasen elämä.

Lentomestarin vakanssille Ilmavoimiin

Sodan päätyttyä Vahvelainen jäi vakinaiselle Lentomestarin vakanssille Ilmavoimiin palvellen LeR 4:ssä, Ilmasotakoulussa sekä Hämeen Lennostossa. Hän erosi palveluksesta sotilasmestarina 20.2.1958. (Lentomestari nimikkeestä oli luovuttu muutamaa vuotta aikaisemmin, se korvattiin Sotilasmestari-arvolla).

Siviiliin

Siviilissä Waffe toimi mm. isännöitsijänä. Eläkepäivinään hän on ollut mukana monenlaisessa veteraanitoiminnassa, ja kuuluu edelleen myös Ilmailumuseoyhdistyksemme johtokuntaan.

Johtokunnan jäsenyydestä käytiin joskus vuosia sitten keskustelua jolloin hän sanoi, että eiköhän jo olisi nuorempien aika... Tähän johtokunta yhteen ääneen - täytyyhän tällä joku järkimieskin joukossa olla, joten et voi vielä millään luovuttaa. Naureskellen Vaffemaiseen tyyliinsä hän sitten lupautuikin jatkamaan.

Me historianharrastajat olemme saaneet kuulla hänen kertomanaan lukuisia omakohtaisia tarinoita sodan armottomalta taivaalta, niissä pienen ihmisen kohtalo, ja suuren maailmanpalon historia lyövät kättä toisilleen. Nuo miehet tiesivät mitä tekivät, ja täyttivät velvollisuutensa isänmaataan kohtaan viimeistä piirua myöten.

JK

© 2011 Karjalan IlmailumuseoPowered by NettiSite